keskiviikko 17. joulukuuta 2014

Aurinkohousut

Tein neidolle neljät housut. Soitin kysyäkseni, olivatko housut sopivat ja mieluiset.
- Nämä on kalsarit!, kuului puhelimesta.
Minua nauratti. Arvasin, mitkä housut olivat saaneet kalsarituomion. - Mitä muita housuja siellä (pussissa) on?, kysyin minä.
- Aurinkohousut, taivashousut ja ukkospilvihousut.

Viisivuotiaalla on taito nimetä (ja sanoittaa) asioita osuvasti. Pitäisi kai olla itsestäänselvää, että keltaiset housut on aurikohousut, siniset taivashousut ja mustat ukkospilvihousut. Kalsarit (sini-harmaaraidalliset) saivat lopulta armahduksen ja päätyivät olemaan pyjamahousut. 
Noloa laittaa näin rumasti photoshopattu kuva, mutta menköön tällä kertaa (tai taaskin).
Aurinko- ja taivashousut on tehty vanhalla, hyväksi havaitulla haaremihousukaavalla (OB 1/11). Muistelen, että kaavan koot loppuvat 92:een. Neidin koko on 104/110, mutta koska hän on hyvin hoikka, olen päätynyt lisäämään kaavaan vain reilusti pituutta. 

lauantai 13. joulukuuta 2014

Palomiehenkin pitää tarttua kynään

Yhden pikkupojan olisi aika alkaa harjoitella kynähommia. Se ei kuitenkaan kuuluu mieluisimpiin touhuihin. Mieluummin hän tarttuu paloletkun kuin kynän varteen. Luonnollisesti, sillä eihän palomies kynällä tulipaloja sammuta tai kissoja puusta pelasta.

Äitinsä oli ajatellut, että paloautopenaali voisi olla hyvä houkutuslintu. Niinpä minä googletin eilisen paloautoja ja tämän aamupäivän ompelin.


Uskomattoman paljon aikaa tällaisen tekemiseen menee. Mitä ilmeisemmin on niin, että mitä pienempi ompelus, sitä enemmän aikaa kuluu. Vertailun vuoksi: samassa ajassa ompelin pojan serkkutytölle kolmet housut.