lauantai 27. lokakuuta 2012

Jotain pientä

 Olen uskotellut itselleni, että minulla ei ole kovin monta kangasta kuvaamatta. Aika monta niitä kuitenkin pikaisella kokoamisella löytyi. Yksi tekosyy kuvaamattomuudelle on, että minulla on ollut ongelmia kameran kanssa. Toinen tekosyy on, että monet kankaista ovat kovin pieniä.

 PU36 Valtaisa työ- tai kotitakki. Ensin ihastuin neppareihin, sitten väriin ja sitten ajatukseen, että teen tästä jotain sellaista, jossa voin säilyttää nepparit. Kuka tietää, kenen kangas tämä on? Minä hieman yllätyin, kun löysin valmistajan lapun, mutta se vain vahvisti ostopäätöksen.

 PU37 Hemaiseva tyynyliina. Riittää pienen ihmisen mekkoon. MYYTY

 PU38 Kulahtanutta, mutta vahvaa apilapuuvillaa. Kovin on pieni tyynynpäällinen, mutta voisi tästä jotain keksiä. MYYTY

 SI32 Tekisi mieleni sanoa, että tämä kangas on puuvillasatiinia, mutta kovin tuntuu keinokuituiselta. Satiinisidos tässä kuitenkin on ja arveltavasti mukana ainakin vähän puuvillaa. Hulpiossa lukee designed by OILI MÄKI. Minä näen tässä kassiainekset. Huomaa, että kuvio on peilikuva sekä poikki- että pystysuunnassa. Kuva ei tee oikeutta tälle upeudelle.

 OR16 Yritin saada pienen sydänkohtauksen, kun näin tämän "essupaidan". Tämä on siis samanlainen kuin lapsille puettava suojaessu, jossa ei ole hihoja ja joka yltää vain vyötärölle ja on takaa yhdellä napilla kiinni. Tämä on kuitenkin aikuisten kokoa. Kuten kuvasta näkyy, essu on kulunut edestä. Kangas on niin mielettömän hieno, että tuo kuluma ei minua hidastanut. Kyllä tästä jotain pientä saa. MYYTY

 VI34 Kaksi tyynynpäällistä vahvaa puuvillaa. MYYTY

 PU39 Tämän päivän huikea löytö. Kolme lyhyttä verhoa. Punainen pohja, tummansiniset pallot, jotka ovat halkaisijaltaan noin 10 cm. Todellisuudessa värit ovat hieman tummemmat. Näistä tulee vaikka takki aikuiselle tai muutama vauvan makuupussin päällinen.

VA10 Toinen kangas, jonka takia sain pienen hepulin. Yksittäinen verho, jossa on lapsia liikennevälineissä. Harmillista, että kankaassa on maitokahvin värisiä tahroja, joita en saanut pesussa pois. Toisin sanoen tästä on pelastettavissa yksittäisiä kuvia ja pari isompaa kokonaisuutta. Kuvat ovat noin 30cm leveitä. MYYTY

keskiviikko 17. lokakuuta 2012

Almalle ja Nupulle

 Jipiajei, jipiajei! tai jotain sinne päin. Katsokaa, mitä olen ommellut! Olen niin ylpeä itsestäni.

 Kassi tai siis olkalaukku tai joku sellainen esine, jonne voi laittaa tavaroita sisään ja sitten kantaa hihnalla olalla. Aivan parasta laukussa on applikointi. Seuraavaksi parasta on väri(t).
Kuva on eräältä videolta. Otin print screenin, siirsin kuvan PhotoShopiin, muokkasin, kävin tulostamassa kirjastossa, piirsin tulosteesta kaavapaperille jne.

 Tässä lähikuva applikaatiosta. Muita kuvia en saanut, kun akut loppui taas kamerasta. Pöh! Pitänee käydä ostamassa uudet.

 Olkahihna on toisesta laukusta. Oli pakko ostaa kirpparilta kokonainen laukku, että sai siitä hihnan. Huomatkaa säntillinen tikkaus.

 Sisäpuoli on oranssia puuvillaa ja sisuksessa on vetoketjullinen tasku.

Myös etureunassa on tasku.
Ps. Kassi päätyy todennäköisesti myyntiin.

Tämä on jo kokonaan toinen työ. Eilisen päivän istuin lattialla tilkkujen seassa ja pilkoin niistä neliöitä. Voisi luulla, että tässä on isokin työ kyseessä, mutta ei. Todellisuus on toisenlainen. Kyseessä on Nuppupeitto ja koko on noin 40x40. Minulla oli yksi tietty ajatus mielessäni paloja sommitellessani. Mitä sinä näet tässä?

maanantai 15. lokakuuta 2012

Ollapa vielä (/taas) kesä!

Kaivoin tikkitakin yläkomerosta. Yleensä otan sen esiin vasta, kun on pakkasta. Yhdet lapaset olen jo ehtinyt tälle syksyä unohtaa kaupungille. Viime talvena hukkasin kai kolmet lapaset. Näillä lämmittelypuheilla johdattelen kesäisempiin tunnelmiin.

Pikkujätkä sai kesällä Kotiompelijattarelta shortsit. Kankaasta oli jo aiemmin tehty takki ja entisessä elämässään se oli hirmuisen pitkä yöpaita.

Katsokaa tuota vihreyttä! Katsokaa jäpikän taitoa rentoutua. Katsokaa vielä hetki, sulkekaa sitten silmät ja nauttikaa kesän lämpöä, valoa ja tunnelmaa. Sen jälkeen voi taas olla rennommin syksyssä.

sunnuntai 14. lokakuuta 2012

Uusia vanhoja kaavoja

 Kun on lähtenyt sille tielle, että ei voi ostaa kuin kankaita, jotka vie jalat alta, hiljenee blogikin kummasti. Muutama kangas on säväyttänyt, tutisuttanutkin jalkoja, mutta ei ollut sellainen, että olisi pakko saada. Kaavoja sen sijaan en voi vastustaa. Niitä onneksi on tarjolla sen verran harvoin, että voi huoletta ostaa, jos löytää.

 Nämä takinkaavat on ollut mulla jo pidempään. Kirpparilla odottaisi ruskea villakangaskin, joka olisi tähän malliin aivan mainio. (Tosin sen jälkeen enää tarvitsisi lapselle lapun kaulaan ja voisi saada väkevän mielleyhtymän sota-ajan Suomeen.) Olisi minulla pari muutakin kangasta (omasta varastosta) katsottuna, joista takin voisi tehdä. Kuten kuvan yläreunasta näkee, takki on kokoa 2 eli sopii 91-senttiselle.


 Näettekö näissä mekoissa koulun joulu- ja kevätjuhlan viettäjiä? Minä näen. Punamekkoinen tyttö on juuri osallistunut joulukuvaelmaan ja siniruutumekkoinen on lausunut runon kevätjuhlassa. Jos tulkitsen oikein, että kroppslängd tarkoittaa pituutta, niin nämä mekot on tarkoitettu 109-senttisille.

Housupuku. Miksi muistelen, että tuota keltaista mallia on sanottu myös leikkipuvuksi? Huomatkaa muuten lasten upeat kengät! Ottaisin heti mitkä tahansa noista. Niin, nämä kaavat ovat mekkojen kanssa samaa kokoa.

Mitä ommellaan?