sunnuntai 11. tammikuuta 2015

Ohops!

Minulla on taipumus erittäin impulsiivisiin ja intensiivisiin ärsyke-reaktio -kohtauksiin, joita seuraa välittömästi toinen ärsyke-reaktio -kohtaus. Tällä kertaa ärsykkeenä toimi kirpparipöydässä ollut Marimekon Hedelmäkori-kuosinen punavalkoinen pitkähihainen trikoopaita. Nappasin paidan ja ennen kuin olin edes ehtinyt tarkistaa sen kuntoa, olin jo mielessäni ommellut siitä yhtä ja toista. Varsinaiseksi reaktioksi lasken kuitenkin sen, että ostin paidan.

Tulin kotiin ja sovitin paitaa (ihan vain huvikseni, sillä kuviotrikoot eivät ole yhtään mun juttu). Oli sopiva. Tämä oli ärsyke numero kaksi ja sen seurauksena päätin ommella paitaan sopivan hameen. Halusin kiihkeästi olla 70-luvun kukkaistyttö polvisukkineen. Näin jo itseni vaeltelemassa kesäpäivänä heinikossa.

Piti siis ommella hame. Kello oli kahdeksan illalla, kun aloin penkoa kaavavarastoani. Minulla oli hämärä mielikuva, että jollain kaava-arkilla oli hameen kaava. (Sivuhuomautuksena, että minulla on kasa pelkkiä kaava-arkkeja. Lehtiä niihin ei ole.) Kaavoja löytyi useampikin. Yksi niistä oli vuoden -74 Tee itse -lehdestä. Oikein sopiva.

Tässä hyvin samankaltainen malli kuin omassani.

Kangashyllystä löytyi oranssinpunainen mikä-lie-teryleeni. Joku keinokuituinen neulos joka tapauksessa. Aivan selvää hameainesta.

Tietenkään kaavassa ei ollut mitään kokomerkintää ja kokoja oli vain yksi. Piirsin kaavan ja päätin ottaa varalta kuitenkin vähän mittoja, että ei aivan syteen ja saveen menisi. Kannatti ottaa. Vyötärönympärys oli 66 cm. Kenen vyötärönympärys on 66? Ei minun ainakaan. (Tarkistin juuri Ottobren kokotaulukosta, että 152-senttisellä lapsella olisi.)

Koska kaava oli erittäin yksinkertainen, päätin muokata siitä itselleni sopivan. Mittailin ja pähkäilin. Leikkelin vyötärökaitaleen kaavan paloiksi ja liimasin siihen jatkokappaleita. Valmis! Innoissani sovittelin kappaleita kankaalle. Eivät sopineet. Jos tekisi hieman kapeamman niin... Tai jos tekisi hieman lyhemmän... Tai jos...

Kaavoja asetellessani mieleeni hiipi epäilys. Kaavat näyttivät epäilyttävän suurilta. Kaivoin kaapista vanhan hameen, joka on mitoitukseltaan hieman reilu. Vyötärömittojen ero oli huomattava. Miten tässä näin pääsi käymään?

Kello oli yli kymmenen illalla eikä aivotyöskentely ollut enää vireimmillään. Jätin kaikki levälleen lattialle, päätin jatkaa aamulla ja menin nukkumaan.

Yön aikana olin saanut loistoidean kokeilla vyötärökaitaleen tekoa jostain toisesta kankaasta. Päätin siis tehdä vyötärökaitaleen sovituskappaleen. Pengoin kangashyllyä ja käsiini osui punavalkoinen jersey. Gabum! Minuun iski ärsyke-reaktio -kohtaus. Tästä tulisi lapselle aivan ihana huppari!

Ratkoin kankaasta (= entinen tyynynpäällinen) vanhat saumat. Tyhjensin resorilaatikon lattialle ja etsin resorin. Leikkasin hupparin. Kaadoin vuorostaan vetoketjupussin lattialle ja kävin yksitellen läpi kaikki vetoketjut ja totesin, että sopivaa ei ole. Kaikki liian pitkiä JA väärän värisiä.

Soimasin itseäni. Voisi joskus vähän miettiä ennen kuin syöksyy tekemään mitään tai ainakin tarkistaa, että on tarvittavat materiaalit.

Söin, join kahvit ja selailin nettiä. Yhtäkkiä päähäni pälkähti ajatus, että kokovetskarin sijasta voisin laittaa vain lyhyen vetoketjun ja piilottaa alkuperäisen vetoketjusauman etutaskun alle. Kangasta oli jäljellä enää muutama soiro, mutta vielä sitä yhden taskun verran löytyi. Problem solved!

Tasku sulautuu vähän liiankin hyvin miehustaan.
Aika onnistunut ongelmanratkaisu mielestäni. Melkein voisi luulla, että alkuperäinen suunnitelma oli
tehdä juuri tällainen huppari.

Minun makuuni malli on lyhyt ja leveä. Koko pitäisi olla 68, mutta minusta tämä näyttää paljon isommalta.
Ehkä olen merkinnyt kaavaan koon väärin.
Hupun reunassa on kuminauha. Oikeasti siihen olisi kuulunut resori, mutta eipä sitä siihen
enää riittänyt.

Kangasta jäikin vielä. Hih! 

Näin jouhevasti minä onnistun aloittamaan yhden asian ja päätymään kokonaan toiseen. Ehkä nyt olisi aika palata hameen ääreen. Mitähän siitä tällä kertaa tulee?

maanantai 5. tammikuuta 2015

Mikko

Eiih! Minä en ole koskaan ollut kissaihminen - varsinkaan kissaihminen, josko muutkaan eläimet eivät ole sydäntä lähellä. No, nyt minulla sitten kuitenkin on kissa. Ja millainen rontti!

Sellainen, joka menee ihan joka paikkaan. Kuten vaatekomeroon:

Se loikkaa silityslaudalle eikä ymmärrä, että rauta voi olla kuuma:

 Matkalaukkuun olisi kai kiva tehdä pesä. Ei käy! Pois sieltä, minä en halua kissankarvoja vaatteisiin!

Nuus, nuusk. Mitä kiinnostavaa mun kankaissa on?

Kissan kaava ja ompeluohjeet löytyivät kirjasta Tee itse pehmeät lelut (Sue Quinn). Turkistahan tähän olisi pitänyt olla, mutta ihan hyvin näyttää toimivan Nanson yöpaidan helmanlyhennyksestä jäänyt trikoosuikalekin. Trikoo oli täyttä puuvillaa, joten se ei juuri joustanut, mutta silitin kuitenkin toiselle puolelle liimakankaan tueksi ja pitämään vanun kissan sisällä. Kaavaakin muokkaan hieman, jos vielä toisen kissan päädyn tekemään.

Miau!

keskiviikko 17. joulukuuta 2014

Aurinkohousut

Tein neidolle neljät housut. Soitin kysyäkseni, olivatko housut sopivat ja mieluiset.
- Nämä on kalsarit!, kuului puhelimesta.
Minua nauratti. Arvasin, mitkä housut olivat saaneet kalsarituomion. - Mitä muita housuja siellä (pussissa) on?, kysyin minä.
- Aurinkohousut, taivashousut ja ukkospilvihousut.

Viisivuotiaalla on taito nimetä (ja sanoittaa) asioita osuvasti. Pitäisi kai olla itsestäänselvää, että keltaiset housut on aurikohousut, siniset taivashousut ja mustat ukkospilvihousut. Kalsarit (sini-harmaaraidalliset) saivat lopulta armahduksen ja päätyivät olemaan pyjamahousut. 
Noloa laittaa näin rumasti photoshopattu kuva, mutta menköön tällä kertaa (tai taaskin).
Aurinko- ja taivashousut on tehty vanhalla, hyväksi havaitulla haaremihousukaavalla (OB 1/11). Muistelen, että kaavan koot loppuvat 92:een. Neidin koko on 104/110, mutta koska hän on hyvin hoikka, olen päätynyt lisäämään kaavaan vain reilusti pituutta. 

lauantai 13. joulukuuta 2014

Palomiehenkin pitää tarttua kynään

Yhden pikkupojan olisi aika alkaa harjoitella kynähommia. Se ei kuitenkaan kuuluu mieluisimpiin touhuihin. Mieluummin hän tarttuu paloletkun kuin kynän varteen. Luonnollisesti, sillä eihän palomies kynällä tulipaloja sammuta tai kissoja puusta pelasta.

Äitinsä oli ajatellut, että paloautopenaali voisi olla hyvä houkutuslintu. Niinpä minä googletin eilisen paloautoja ja tämän aamupäivän ompelin.


Uskomattoman paljon aikaa tällaisen tekemiseen menee. Mitä ilmeisemmin on niin, että mitä pienempi ompelus, sitä enemmän aikaa kuluu. Vertailun vuoksi: samassa ajassa ompelin pojan serkkutytölle kolmet housut.

sunnuntai 26. lokakuuta 2014

Nuku, nuku nurmilintu

Muistatteko tämän mekon, jossa on aineksia optiseen harhaan?

Asiakas halusi siitä vauvan makuupussiin uuden päällisen. Minä lupasin. Kerroin, että päällinen tulee olemaan jonkinlainen tilkkutyö, sillä mekossa on paljon saumoja, joten kovin isoa yhteinäistä palaa siitä ei saa. Sitä en arvannut, kuinka pieniin paloihin lopulta päädyin.



Sain päähäni lähteä rakentamaan päällistä ympyrästä, jonka ympärille tulisi kiiloja ikään kuin auringon säteiksi. Ideana sinänsä ihan hyvä, mutta toteutus oli tuskallista. Toisaalta kiilat olivat ainoa mahdollisuus saada mekon pienimmätkin palat hyödynnettyä. Työstä jäi yli muutama kämmenen kokoinen lipare, joten tarkalle se meni.

Tikkasin palat korostuksen vuoksi valkealla. Lopputulos on mielestäni oikein onnistunut.

Samaan syssyyn ompelin parille pienelle lintubongarille mössat.
Arvelen, että kangas voisi olla Tampellaa, mutta vannomaan en mene. Upeaakin upeampi kuosi. 
Päälaelle laitoin tavanomaisesta poiketen napit. Toiseen punaisen ja toiseen valkean. Joskus vain tekee mieli vähän irrotella. (Hih!)

sunnuntai 19. lokakuuta 2014

Peruspaidan pitkä tie

Olen sanonut varmaan jo aika monta kertaa, että innostun helposti haasteista. Tällä kertaa hullaannuin Mallikelpoisen ompeluhaasteeseen. Tehtävänantona oli manipuloida kangasta ja tehdä siitä vaate.

Ideointi lähti - kuinkas muutenkaan - Googlesta. Hakusanoilla "manipulating fabric" tuli kuva, joka sekoitti mun pään:

Syöksähdin kangashyllylle ja nappasin käteeni ensimmäisen kiiltäväpintaisen kankaan, joka silmiini osui. Sen hetken, kun silitysrauta lämpeni ja leikkasin kankaasta kymmenen senttiä leveän suiron, ehdin miettiä, millainen laskostus on ja miten se on toteutettu.

Pääasiallisesti minä olen järkevä ihminen. Sellainen, joka miettii ensin, mitä on tekemässä ja miten kannattaa toimia ja ryhtyy hommiin vasta hyvän suunnitelman jälkeen. Silloin, kun innostun, unohdan olla järkevä. Eli en ollut sitä nytkään. Silittelin laskoksia metalliviivaimen avulla ja sain aikaan laskostetun kaistaleen: 
(Kuvan härästä lisätietoa myöhemmin.)

Enää ongelmana oli, mihin kaistaleen ompelisin. Prinsessamekon miehustaan? Ei, minulla ei ollut tarpeeksi materiaaleja mekkoon eikä edes intoa tehdä sellaista. Tyynynpäälliseen somisteeksi? Ee... e... eehkä ei. Iltalaukun koristeeksi? Kyllä!!! Mutta minulla ei ollut sopivia kehyksiä. Ja sitten menin tarkistamaan tehtävänannon ja totesin, että lopputuotteena pitää olla vaate. Se siitä.

Sitten päätin kokeilla maalausta. Leopardikuvio farkkukankaalla voisi olla hieno. Ei minulla kangasvärejä ole, mutta aina voi soveltaa. Tässä kokeilussa sovelluksen osuuden hoitivat akryylivärit.

Olin jo mittaillut kankaan ja todennut, että siitä saisi 110-senttiselle housut. Näin jo silmissäni, miten lahkeensuussa oli leopardikuvioa. Sama kuvio voisi toistua vilkkua vaikka etutaskusta.
Märkänä kuvio näytti ihan hyvältä. Kuivana ei enää niinkään. Sitä paitsi kangas oli jähmettynyt aivan kovaksi. Päätin, että en uhm(/-r)aa Fiskarsejani enkä Husgvarnaani. 

Mitäs sitten keksisi? Haasteesta oli hyvää vauhtia tulossa minulle pakkomielle.
Sen olin päättänyt heti alussa, että uusia kankaita en tätä varten osta. (Vaikka yhtenä heikkona hetkenä seisoin jo kirpparilla villapaita käsissäni. Ajattelin ostaa sen, kutistaa koneessa ja ommella pipon. Sitten päättelin, että pipo ei ole vaate, vaan asuste.)

En ole koskaan kokeillut kloriittikuviointia, joten päätin, että nyt voisi olla sen aika. Löysin kirpparilta solumuovisen härän. Innostuin. Sillä tulisi upeita kuvioita farkkuun.
Koskapa solumuovi ei ime nestettä, minun piti kehitellä härkään imukykyinen pinta. Ajatuksena oli siis, että kastan härän kloriittiin ja painan sillä kuvion farkkuun. Niinpä liimasin palan vanhaa lakanaa vaahtomuovin päälle. Liiman kuivumista odotellessa silitin kankaan ja mallailin kaavoja. (Leopardikokeilu oli haukannut merkittävän osan käytettävästä pinta-alasta.)

Jostain syystä mieleeni nousi hienoinen epäilys siitä, että minulla ei olekaan kloriittia. Kurkistus siivouskomeroon todisti, että epäilys oli totta. Tämän takia minä en kyllä osta litran pulloa, ajattelin minä ja kaikkeen säätämiseen kyllästyneenä jätin kaikki tavarat hujan hajan lattialle ja menin nukkumaan.

Saumurissa oli mustat langat ja jersey-neulat. Siinä olkoon lähtökohta haasteelle.
Hyllyssä oli mustavalkearaitaista trikoota. Minulla oli kangastussit. Ja kangasta oli sen verran, että siitä sai 86-senttisen paidan. 

Ja se manipulaatio. Olin niin hurja, että väritin yhden raidan punaiseksi. 
Minun manipulaatiorahkeeni eivät riittäneet (enää) enempään.
Ps. Tarkoitus oli kantata punaisella, mutta minulla ei ollut sopivaa resoria. Päädyin sitten turkoosiin. Hyvä, että päädyin. Minun silmiin tuo on parempi noin.

tiistai 2. syyskuuta 2014

Vieraalla maalla

Voitteko uskoa, että en ole koskaan ommellut vauvan bodya? Tai no, eihän se mikään ihme oikeastaan ole, kun kangasvarastoni ovat koostuneet pääasiallisesti joustamattomista materiaaleista. 

Ostin jopa oikein pallokärkisiä neuloja, että pääsen trikoota ompelemaan. Tähän asti olen surutta ommellut kaikki kankaat samoilla neuloilla. 

Tein sitten kerralla neljä bodya, kun kerran aloin hommaa kokeilemaan. Oikeastaan niitä on viisi, mutta yksi on vielä hieman kesken. 
Samoilla tulilla pyöräytin parit housut velourista ja yhden trikoopaidan. Takin ja Jokapojan ompeleminen ei käynyt aivan kädenkäänteessä. Edelleen ihmettelen, mikä karma Jokapoikien ompelua ohjaa, sillä tilattujen paitojen kanssa homma menee aina taisteluksi. Sen sijaan, jos ompelen ihan huvikseni tai kokeilumielellä paidan, mitään ongelmia ei esiinny. Perin kummallista.

Kuva on taas maailman surkein, mutta yritän tällä postauksella vain todistella, että en minä ole laiskana maannut, vaikka blogissa ei olekaan tapahtunut mitään.